Teflon Brothers -yhtyeen ensi-ilta
Teflon Brothers -yhtyeen
ensi-ilta
nternational Artist Center oli järjestämässä Teflon Brothers - yhtyeen media- ja kutsuvierastilaisuuden helsinkiläisessä Ihku-karaokeravintolassa marraskuussa 2023. IAC vastasi niin tilaisuuden suunnittelusta, tiedotuksesta sekä median ja kutsuvieraiden kutsumisesta. Tilaisuudessa juhlistettiin Teflon Brothers -yhtyeen Morsian joka sormelle -kappaletta, joka julkaistiin poikkeuksellisella tavalla. Kappale julkaistiin ensin karaokeversiona ja vasta myöhemmin suoratoistopalveluissa.
”Kuuntelimme Aarne Tenkasta keikka-autossa ja mietimme, että olisi hauska tehdä cover-levy. Tulimme kuitenkin lopputulokseen, että siitä tulisi helposti erillinen sivuprojekti, joka sekoittaisi vaan kaikkea. Silti tämä Morsian joka sormelle -kappale jäi vaivaamaan ja päätimme, että haluamme levyttää kappaleen. Koimme, että meidän täytyy keksiä joku erilainen tapa kappaleen julkaisemiseen kuin Spotify, koska kappale saattaisi hukkua muiden kappaleiden joukkoon”, Pyhimys kertoo.
”Satuimme Teflonien kanssa samaan pöytään Rukan karaokekarnevaaleilla lokakuussa 2022. Pari kuukautta myöhemmin matkustimekin jo yhtä matkaa Levin Maailmancupiin Ihkun 14-metrisellä karaokebussilla. Pyhimys soitti minulle puoli vuotta myöhemmin ja esitteli ideansa aivan uudenlaisesta tavasta julkaista kappale. Olimme välittömästi mukana. Ihku on noussut lyhyessä ajassa suomalaisen karaoken kärkibrändiksi osittain siksi, että pyrimme olemaan aina mukana tuottamassa uudenlaisia karaoke-elämyksiä ihan kaikille ihmisille”, Tunturiviihde Oy:n liiketoiminnanjohtaja Sari-Anna Leppänen kertoo.
Play Now
Tapahtuman statistiikka
- Asiakas
Teflon Brothers x Bar Ihku
- Tapahtumakategoria
Kutsuvierastilaisuus
- Tapahtumapaikka
Bar Ihku Helsinki
- Tapahtuma-aika